sunnuntai 9. elokuuta 2009

Peijaiset

Uhraaminen perustuu ajatukseen , että ihmisten on elettävä tasapainossa ylempien voimien kanssa. Mitään ei saa ilman asianomaista uhria. Mikäli on unohtanut uhrata, saattaa siitä seurata epäonnea, koska jumalat voivat suuttua. On pakko järjestää runsasruokaiset ja kosteat pidot. Kitsastelua ei hyväksytä, sillä tiedetään, että jumalat antavat vain antavalle. Uhraaminen on hyvinvoinnin lähtökohta. Uhraamiseen liitetään lisääntymisen periaate, koska kaiken hedelmällisen ja ruokkivan on uskottu olevan alkuperäisessä uhrissa.

Muinaisessa suomalaisessa pyyntikulttuurissa metsästys-ja kalaonnen varmistamiseksi oli annettava uhriryypyt metsänhaltijalle. Ummikkoruotsalainen Turun piispa Isak Rothovius mainitsee vielä 1640 Turun akatemian vihkiäisjuhlasaarnassaan, miten taikauskoiset suomalaiset karhun kaadettuaan pitävät pidot, joissa he juovat alkoholia karhun kallosta ja murisevat karhun tavoin hankkiakseen lisää pyyntionnea.

Peijaisia varten pantiin runsaasti olutta ja keitettiin viinaa. Niissä sai juoda niin paljon kuin pää kesti, mutta hillitty juhlallisuus oli silti säilytettävä. Kun karhupataa valmistettiin, kajautettiin ilmoille myös tuopille omistettu virsi:

" Tuolta tuoppini tulevi

kannuni karahtelevi,

täys' on tuoppi, täys' on tuoja,

täyden on ottanut Jumala."

Peijaisissa syötiin karhun pää puhtaaksi ja sen hampaat irrotettiin jaettaviksi kaatajien kesken. Karhun tyhjää kalloa käytettiin ryyppymaljana, josta juotiin olutta karhun kunniaksi mörinän säestämänä. Seuraavana päivänä karhun kallo täytettiin alkoholilla ja vietiin juhlallisin menoin korkeaan honkaan, minne karhu, metsän jumala, oli uskomusten mukaan taivaasta ensimmäisenä Otavan tähtikuvion vitjoilla laskettu. Tällä tavoin karhu palautettiin metsään.

Tiedot: Ari Turunen "Humalan henki - eli juomatapojen tarina", Atena, 1999.

V.

P.S Skoolaus on alunperin tarkoittanut vihollisen pääkallosta (skull) juomista. Viikingeillä oli tapana juoda voitonmaljana vahvaa simaa vihollisten pääkalloista. Pääkalloa kolautettiin ja sanottiin "skull" eli skoolattiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti